Valaistus ja tekoäly

Valaistus ja tekoäly

Yhä parempaa valaistusta

Tekoäly kehittyy todella nopeasti ja vaikuttaa moniin toimialoihin ja teknologioihin.

          

    

AI screen shot.JPG

LATAA RAPORTTI

Valaistusala on kuitenkin tähän asti ollut hidas ottamaan käyttöön tekoälyä. ”LEDistäminen” ja ensimmäiset langattomien ratkaisujen toteutukset ovat jo vieneet valaistusalan kapasiteettia. 

Uudistumispaineet ovat rajoittaneet valaistuksen tekoälyratkaisujen kehittämistä sekä tekoälyn tuomien liiketoimintamahdollisuuksien hahmottamista. Mittavat mahdollisuudet kuitenkin odottavat, sillä valaisimet ovat laajasti vielä vain katkaisijoita ja suurin osa nykyisistä käytössä olevista ratkaisuista ei ole älykkäitä.

Toimintojen älykkyyteen tarvitaan oppimiskykyä, eikä tällaista vielä ole tämän päivän valaistusratkaisuissa. Tähän on tulossa muutos. Tulevaisuuden valaistusjärjestelmät käyttävät tekoälyä monin tavoin, eri muodoissa. Valaisimien oppiminen tapahtuu sensoreilla sekä yhdistämällä dataa loogisesti.

Kaupallisten tilojen sensorien määrän ennustetaan kasvavan. Kun kerätty data siirtyy pilvipohjaisiin järjestelmiin, oppiminen ja siihen liittyvät toiminnot kehittyvät useilla alueilla: esimerkiksi valaistusjärjestelmän läsnäoloilmaisimien dataa voidaan hyödyntää huonelämpötilan ohjauksessa. Näin valaistuksen roolista tulee nykyistä merkittävämpi rakennus- ja kiinteistöalalla.

Uutta liiketoimintaa kehittyy ja se korvaa aiempaa toimintaa. Panostamalla tekoälyyn valaistusala pysyy mukana teknologisessa kehityksessä. Samalla se voi hyödyntää tulevien liiketoimintamahdollisuuksien edut ja erityisesti parantaa jatkossakin loppukäyttäjien hyvinvointia.

Jotta voisimme paremmin keskustella tekoälyn käyttöönoton edistämisestä valaistusalalla, käsittelemme joitakin keskeisiä valaistukseen ja valonohjaukseen liittyviä kysymyksiä ja sitä, kuinka ne vaikuttavat tekoälyn käyttöönottoon.

Do you know your browser is out of date?

For the best experience using our web site, we recommend upgrading your browser to a newer version or switching to a supported browser.

To update your supported browser click here: Chrome, Internet Explorer, Firefox.

×